Matka - labyrintti.
Mielessäni kirkas, kantava, hiljainen, painava ja vahva,
herkkä, hämärä, selkeä. Tuttu Notre Dame
niin erilaisena vihjaa olemassaolostaan, kun muut tunkevat sen eteen.
Siellä se kuitenkin soi ja vaatii ja minä kuuntelen.
Istun Pariisissa taiteilijaresidenssin auditoriossa alhaalla suoraan
edessäni nainen ja korvakoru.
Katseeni liimautuu tuohon valoon hämärässä.
Kuin sattumalta tai jonkun johdattamana kohtaamme paljon myöhemmin.
Olitko sinä auditoriossa? Olin. Hän on ihmisoikeustaistelija,
performanssia ja paljon energiaa. Hän kuunteli.
Oletteko nähneet kun lumi varastaa valon?
Siitä tuli riemukasta, valo valossa Kylmäkoskella - pienessä
kylässä vappuna.
|
Kadotin näyttelyni luonnoskirjan maailman reunalla. Oli liikaa intohimoa.
Meri ei ollut koskaan niin täynnä tuoksua, niin aallosta nouseva ja
sen täyteläinen soundi lumosi minut pienen ihmisen. Se oli kuoleman
elämä.
Nazaréssa ilmassa oli maagisuutta Atlantin valtavien aaltojen tullessa kohti.
Ne imivät lähemmäksi ja peittivät Pariisin laukaukset, veren ja paot.
Pyyhkivät pois ahdistuksen, mutta tilalle tuli, savu ja tuhka - hetkeksi.
Rakastan sinua maalaus ja makaan hiljaa hiljaisuudessa. Leijun ilmassa. Pieni lampi
voi olla suuri kätketty. Kaikkia yhdistää kuitenkin kauneus. Se on
kätketty kaikkeen. Se on jäljissä ja kosketuksissa. Valo lähestyy
aina seuraavaa yötä ja seuraavaa aamua ollen jälleen uusi.
Olen enemmän unessa kulkija kuin tarkkana tässä totuudessa. Mutta mikä
oikeastaan on nyt, mikä on totuus ja mikä on tässä?
Taluta minua maalaus - vastaatko toisin?
Marjukka Paunila
|
